Mellilän Menninkäisten Tuki ry

Mellilän Menninkäisten Tuki ry on perustettu tukemaan partiolippukunta Mellilän Menninkäiset ry:n toimintaa. Tuki ry:n merkittävimpiä tehtäviä ovat lippukunnan varanhankinta ja lippukunnan eri tapahtumissa avustaminen.

Tuki ry:n jäseniä ovat automaattisesti kaikki lippukunnan partiolaisten vanhemmat. Lisäksi jäseneksi voivat liittyä kaikki, jotka haluavat kannattaa ja tukea Mellilän Menninkäisten toimintaa ja sen jatkuvuutta.

Mellilän Menninkäisten Tuki ry:n varoin on jo tähän mennessä hankittu lippukunnalle erilaista kalustoa, joista merkittävimpinä mainittakoon teltat, siirrettävä kalustokontti sekä lipputanko Hevonlinnan retkeilyalueelle. Varainhankintaa tarvitaan silti jatkuvasti myös retki-, leiri-, muonitus-, kilpailu- ja kuljetuskustannuksien kattamiseksi, joten vapaaehtoinen tukityö jatkuu lähes vuoden ympäri.

Varainhankinnasta merkittävä osa kerätään tarjoamalla järjestely- ja organisointiapua erilaisiin kesäkauden juhliin ja muihin tapahtumiin Pappisten lavalla Loimaan Niinijoella.

Varoja kerätään myös muilla tavoin kuten erilaisilla ruokatarjoiluilla ja kestitsemisillä (mm. muurikkaletut, makkaranpaisto ja soppatykkitarjoilu).


Talkoo- ja tarjoilutiedustelut (muut kuin Pappisten lava)

Tuki ry:n puheenjohtaja

Minna Kaukonen

040 7369 039

minna.kaukonen(at)gmail.com